Historia

Työläisurheilua Ryttylässä 1924

Vuonna 1924 perustettiin Ryttylään voimistelu- ja urheiluseura KOE. Vuonna 1925 seura osti maa-alueen ja kunnosti vanhan tilketehtaan rakennuksen, joka kunnostettiin talkoovoimin voimistelu- ja kokoontumistilaksi. Koen talolle annettiin nimeksi Kisala. 
Kisalassa pidettiin voimistelu- ja painiharjoituksia sekä kokouksia ja yleisötilaisuuksia ja tansseja. Koen toimintaa kuului lisäksi yleisurheilua, hiihtoa, pyöräilya, jääpalloa ja nyrkkeilyä. KISALAn ovien sulkeuduttua 20-luvun lopulla, myös KOEn toiminta loppui.

Koen naisten voimisteluryhmä vuodelta 1927

Koen miesten voimisteluryhmä vuodelta 1927

Ryttylän Kirin toiminta vireästi alkuun

Voimistelu- ja urheiluseura Kirin perustamiskokous pidettiin 26.4.1934. Perustamiskokouksen päätöksellä Kiri päätettiin liittää Hämeen piirin kautta Työväen Urheiluliittoon. Seuran ohjelmassa oli yleisurheilua, hiihtoa sekä voimistelua. Lisäksi järjestettiin iltamia. Alusta alkaen järjestettiin jäsentenvälisiä  kilpailuja.  Liittojuhlille Kiriläiset ovat innolla osallistuneet.

Liittojuhlat 1941. Kuvassa eturivissä Vieno Grönberg.

50- ja 60 -luvun vilkkaat ja hiljaiset vuodet

50-luvun vaihde ja alkuvuodet olivat Kirissä vilkkaan toiminnan vuosia. Olympiavuonna 1952 seura oli mukana olympiavalmisteluissa. Olympiatulta kohti Helsinkiä kuljettivat Helka Eklund, Onni Angervuo, Otto Karlsson, Tauno Rastas ja Raimo Pitkänen.

Olympiasoihtu Turkhaudalla 1952

50-luvun loppupuolella elettiin lama-aikaa, mutta seura pysyi kuitenkin pystyssä. Vuonna 1958 perustettiin Turkhaudalle alaosasto, joka hetkellisesti piristi toimintaa. 1960-luvun alku oli hiljaista. Vuonna 1963 Ryttylän voimistelu - ja urheiluseura Kiri päätettiin muuttaa Ryttylän Kiriksi. 
Kiri järjesti ensimmäiset TUL:n Hämeen piirin yleisurheilu- mestaruuskilpailut Ryttylässä 1968. Seuran harjoituksissa kävi useita kymmeniä nuoria. Parin vuoden kuluttua Kiri oli piirin paras seura "Kyvyt esiin" yleisurheilukilpailussa (alle 14-vuotiaat).

Hiihto

Kirin sarjahiihdoissa ja -juoksuissa on otettu mittaa sarjojen parhaimmistosta jo vuosikymmenien ajan. Matkat ovat 1 - 3 km iästä riippuen. Kisoja on ollut n. 6 kertaa kaudessa, jonka jälkeen parhaimmisto palkitaan. Kiri järjesti/järjestää vuosittain kunnan- ja seuran mestaruuskilpailuja sekä TUL:n Hämeen piirin mestaruuskilpailut.
Seuran hiihtäjiä osallistui SM, TUL:n, kansallisiin, piirin sekä piirikunnallisiin kilpailuihin. Hiihdon tekniikkakursseja järjestettiin tarvittaessa halukkaille (perinteinen/vapaa). Voitelukursseja järjestettiin tarpeen tullen halukkaille. Kiri on vastannut latujen hoidosta Ykslammilla.
Ryttylän Kiri ja Hausjärven liikuntatoimi ovat useamman vuoden ajan järjestäneet kuutamohiihdot, joka on ollut suosittu perhetapahtuma. Koko perheen tapahtumassa hiihdetään luonnonvalossa helppo lenkki Ykslammen soramontun maastossa. Hiihtolenkki sopii myös kaikkein pienemmille.
Kuutamohiihdot